sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Tulihan se kesä :)














Ainakin jos ilmoihin on uskominen - ei nimittäin täällä meidän huudeilla ole kovin usein tähän aikaan puut vihertäneet ja helle hellinyt äitienpäivänä.

Keskelle arkitohinaa kun tulee yhtäkkiä 4 päivän vapaat ja kesäiset ilmat - niin sitä on kyllä ihan KESÄOLON tavoittanut - ainakin meille kävi niin.

Tosin maalla kaksi ensimmäistä päivää oli pieniä hajuhaittoja kun pelloille ajettiin sitä "itseään" ja silloin otti hetken koville - onneksi sitä ei kestänyt ihan koko lomaa :) ja tulipahan touhuttua sisälläkin rästihommia. Hajuhaittojen väistyttyä  siirryttiin pihalle  - ja  mikä oli aivan parasta - niin se, että voi kävellä avojaloin ja ihmetellä luonnon heräämistä. On se vain yhtä ihanaa joka vuosi.

Samoin se, että me tykätään puuhailla - on kiva saada aikaan yhtä sun toista yhdessä ja toukokuu on juuri se kuukausi. Mikään ei tunnu paremmalta kuin reipas päivä ja illalla pihasaunan lempeät löylyt. Tapansa kullakin rentoutua ja meillä se on tämä...mutta ei aina - osataan myös ollakin - toukokuun väistyttyä ;)

Minun äitiäni juhlittiin pari päivää sitten ja rakkaimpani  puolestaan vei kukan tänään aamulla äitinsä haudalle.

Tänään myös herkisteltiin äitienpäiväjuhlassa missä rakkaimpani juonsi juhlan. 


Millainen on teidän äitienpäiväperinne ? vai onko sillä niin väliä?











4 kommenttia:

  1. Meillä käydään enimmäkseen äidin ja isän luona kakkukahveilla, harvakseltaan ravintolalounailla.
    Avojaloin kävely nurmella on muuten ihan parasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla mekään käyty koskaan ravintolassa :) Avojaloin on ihan parasta ... se tuntuu kesältä jos mikä- jopa tähän aikaan :)

      Poista
  2. Ihania kuvia :). Välittyy iloinen ja välitön tunnelma tänne asti. Kyllä tää on niin paras kuukausi, kun koko kesä on vielä edessä ja voi toiveikkaasti ajatella, että se tulee olemaan lämmin ja aurinkoinen. Kunnes toisin todistetaan :)

    VastaaPoista
  3. Ensin vietiin Äidin haudalle kukka, mies oli jo oman Äitinsä haudalle vienyt, sitten meidät oli kutsuttu tyttären luokse...ihana päivä♥
    Aurikoista vikkooa sinulle!

    VastaaPoista